”Aina välillä meni kivi kenkään. Sitten se otettiin pois ja jatkettiin matkaa.” (101v Senja)

Suomessa oli 2017 maaliskuussa 625 satavuotiasta ja 547 yli satavuotiasta; vanhin asukas on nyt 108-vuotias. Suurin osa vanhuksista on naisia ja he asuvat pääkaupunkiseudulla. Ikääntyneiden määrä kasvaa niin että vuonna2050 ikääntyneitä on maailmassa enemmän kuin lapsia.  Maailma harmenee, ”pantterisoituu”!

Nykyiset Suomen satavuotiaat ovat valtaosin eläneet hyvin vaatimattomissa oloissa, ehkä yhden huoneen mökeissä tai kaupunkiasunnoissa ja siinä on asunut 5-8 ihmistä. He ovat oppineet vastaanottamaan ja jakamaan, kokemaan tunteita. Sisarussarjassa oli sairauksia, kuolemia ja isä tai äiti sairastui tai haavoittui sodassa. Ahtaan kodin vuoksi oltiin paljon ulkona. Töitä opittiin tekemään lapsesta asti eikä kotitöistä maksettu. Ne olivat osa elämää. Ruokaa ei ollut liikaa. Paljon oltiin liikkeellä, pyöräiltiin, käveltiin ja työkin oli usein fyysistä työtä.

Arvomaailmaan kuului, että nelivuotisen kiertokoulun jälkeen piti saada ensin työtä ja vasta sitten voi etsiä puolisoa, tehdä lapsia ja työn kautta säästämällä hankkia asunnon. Toki nuorina käytiin ahkerasti tanssimassa.

Lapsi pyrittiin kouluttamaan ja kasvattamaan parempaan elämään. Sodan jäljet heijastuivat kuitenkinelämän asenteisiin. Melkein kaikilla oli ehjä elämän näkemys ja monia kannatti jokin haaste: kirjoittaa kirjaa, seurustella ( yksi aloitti seurustelun 98v miehen kanssa),rakennuttaa mökkejä laskettelukeskukseen, kirjoittaa runokirja tms. Ei vähäisiä tavoitteita!! Yksi rouva totesi,  että älä  enää toivota kellekään pitkää elämää. Hän sanoi ,ettei enää ole niin kivaa elää, vaikka häntä hyvin hoidettiinkin. Muuten tämä toivotus ei enää olekaan käytössä!

Maailmassa on neljä satavuotiaiden keskittymää: Japanissa Okiwangossa, Sardiniassa, Acciorolissa (Italia) ja Kaliforniassa adventistiyhteisössä, Näiden asukasyhteisöjen pohjalta ei voi päätellä, mikä pidentää ikää: Osa söi punaista lihaa, joi viiniä, söi juustoja, osa keskusteli iltatolkullatai pelasi korttia( kun ei ollut televisioita) ja osa hoiteli kasvimaita ja söi pähkinöitä. Ainoa yhteinen nimittäjä oli ulkona olo. Muuten äskettäin käynnistettiin iso satavuotiaiden elinikää koskeva maailman laajuinen tutkimus.

Vielä pari lyhyttä tarinaa tapaamistani ihastuttavista satavuotiaista:

Brita ylioppilaana joutui Rovaniemen sotilassairaalaansairaanhoitajaksi ilman sairaanhoitajan koulutusta. Siellä hän ystävänsä kanssa toimi viitisen vuotta hoitamassa haavoittuneita. Heidät komennettiin sitten Töölön sairaalaan, jonne eräänä päivänä tuli nuori komea palomies, joka oli savusukeltanut ilman varusteita pelastamaan Sörnäisten pommituksessa haavoittuneita.  Hän oli niin huonossa kunnossa, että lääkäri ehdotti ruumishuoneelle vientiä.Tyttöjen mielestä kaveri oli niin komea, että he päättivät vielä katsoa. He hakivat leikkaussalista lasillisen Hennessyy konjakkia (koko juomalasillisen), juottivat sen kaverille, joka tokeni eloon. Brita ja palomies avioituivat ja jokaisessa suvun juhlassa nautittiin aina Hennessyy konjakkia (huom. Brita ruotsin-, palomies suomenkielinen).

Toinen tarina: Espoon saariston terveydenhoitajalle tarjottiin työvälineinä kelkka, sukset, polkupyörä ja lumilapio.

Satavuotiaat eivät enää halunneet muistella elämän ikäviä asioita. Ne oli unohdettu tai työstetty. Kaikki toivoivat, ”että jos nyt pysyisi tässä kunnossa.”

Niin, että .. jos nyt pysyisi tässä kunnossa toivoo Pirkko Lahti