Geroclub Ry kiittää kaikkia 6.10.2023 osallistuneita sekä arpajaislahjoitusten antajia.

Ensi vuoden syysgaala pidetään PÖRSSIRAVINTOLASSA 27.9.2024.

 


 
Gero_etusivu_2023.jpg
 
 

TIEDOTE 19.12.2023

ENSIMMÄINEN VÄLITTÄMISEN TEKO -TUNNUSTUS ON MYÖNNETTY POSTUUMISTI AIRA SAMULINILLE JA VÄLITTÄMISEN 1000 EURON PALKINTO OHJAUTUU AIRA SAMULIN SÄÄTIÖLLE

Välittämisen teko tunnustuksilla edistetään välittämisen kulttuuria ja ikäystävällistä yhteiskuntaa. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry ja Geroclub ry myöntävät yhdessä Välittämisen teko -palkinnon ja kunniamaininnan.

Vuoden 2023 Välittämisen teko- tunnustuksen perustelut

Aira Samulin on ollut toisista ihmisistä välittävä. Hän on painottanut toiminnassaan lasten ja nuorten osallistumista, vanhusten huomioon ottamista ja vahvan välittämisen kulttuurin toteutumista.

Hän on tuonut iloa ja valoa vanhusten hoitolaitoksiin, armeijan nuorille alokkaille ja koulujen liikuntatapahtumiin. Aira on synnyttänyt yleisötapahtumissa osallistumisen ja välittämisen sykkeen. Hän on korostanut mielenterveyden merkitystä ihmisten hyvinvoinnissa. Hänen työnsä on saanut todistusvoimaa hänen omasta tavastaan elää ja vaikuttaa vanhuksenakin. Aira Samulin oli aito välittämisen kulttuurin edistäjä. 

Välittämiseen tarvitaan meitä kaikkia

Ikääntyvässä yhteiskunnassa tarvitaan yhteisöllistä välittämistä ja myönteistä asennoitumista iäkkäisiin ihmisiin. Välittämiseen tarvitaan meitä kaikkia, sitä ei voi ulkoistaa toisille. VALLI ry ja Geroclub ry myöntävät yhdessä vuosittain Välittämisen palkinnon ja tunnustuksen henkilölle, yritykselle tai yhteisölle. Valinnan perusteena on hyvät teot ikääntyvien ihmisten hyväksi joko paikallisesti tai yhteiskunnallisesti.

”Aimo annos välittämistä” 

Jatkossa Välittämisen hyvät teot ja tekijät voi ilmoittaa VALLI ry:lle  tai Geroclub ry:lle.  Välittämisen teko palkinto ja kunniamaininta tullaan jakamaan Välittämisen päivänä, Aimon päivän läheisyydessä.  Vuonna 2024 Välittämisen päivä on perjantai 29.11.2024.

Yhteisöt palkinnon taustalla

Geroclub ry:n tarkoitus on arvokkaan vanhenemisen turvaaminen sekä ikääntyvien ja vanhusten psyykkisen, fyysisen, sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin edistäminen. 

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry on vuonna 1953 perustettu valtakunnallinen vanhustyötä tekevä asiantuntijajärjestö. VALLI tekee työtä paremman vanhuuden puolesta yhdessä yli 60 jäsenyhteisönsä kanssa.

Lisätietoja antavat:

Virpi Dufva                                           

Toiminnanjohtaja                                 

Vanhus- ja lähimmäispalvelun Liitto VALLI ry

+35850 365 4664

Ritva-Liisa Luomaranta

Puheenjohtaja

Geroclub ry

+358400 452 678

 

Geroclub Ry

Geroclub ry:n tarkoitus on arvokkaan vanhenemisen turvaaminen sekä ikääntyvien ja vanhusten psyykkisen, fyysisen, sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin edistäminen.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

  • Levittää tietoa ikääntymisestä ja vanhuudesta sekä toimii yhteistyössä julkisen sanan edustajien kanssa.

  • Vaikuttaa valtakunnalliseen ja kunnalliseen päätöksentekoon vanhusten hyvinvointiin liittyvissä asioissa.

  • Toimii asiantuntijana ikääntymiseen ja vanhuuteen liittyvissä asioissa.

  • Auttaa ja neuvoo ikääntyviä ja iäkkäitä terveyden- ja sairaanhoitoon, asumiseen ja oikeudelliseen turvaan liittyvissä asioissa.

Tule mukaan ja liity yhdistyksemme kannatusjäseneksi. Kaikki keräämämme tuki annetaan lyhentämättömänä yhdistyksen tarkoitusta tukevaan toimintaan.